Tänään harjoiteltiin pareittain hieromista, lähinnä päähierontaa. Saatiin ohjeet kahdelle eri hieronnalle. Itse tein rentouttavan hieronnan, mutta tein myös joitain liikkeitä rauhoittavasta hieronnasta. Päähieronta vapauttaa verenkiertoa pään, niskan, hartioiden ja käsivarsien seudulla. Hierominen vahvistaa hiuspohjan verenkiertoa nopeuttaen solujen uusiutumiskykyä ja edistäen tervettä hiustenkasvua. Päähieronnasta saa myös apua päänsärkyyn ja migreeniin. Hieronnan tekeminen tuntui myös itsestä rentouttavalta, sai vaan olla ja tehdä. Ympäristö oli rauhallinen, taustalla soi rauhallista musiikkia eikä ihmiset hölissyt ainakaan kovinkaan paljon. Hierontaa toteuttaessa ympäristön olisi parasta olla rauhallinen, ilman hälinää ja vauhdikkaita tilanteita. Asiakkaana oleminen oli aivan ihanaa, siihen meinasi jopa nukahtaa. Pitkinä päivinä ihana välillä rentoutua rauhassa. En ole kovinkaan monissa kampaamoissa käynyt, mutta omassa vakkari paikassa toteutetaan päähieronta hoitoaineen levityksen yhteydessä. Luulisin sen olevan käytännössä aika monessa kampaamoissa.
Klikkaamalla kuvan suuremmaksi näkee paremmin kuvien tekstit.
No comments:
Post a Comment