Neljäs jakso

No comments:
Motorola 

MIKÄ MENI HYVIN?
 Tässä jaksossa yks ylpeyden kohde on ollut mun ja Julian trendityön liukuvärjäys. Vähän pelotti että väristä tulee töksähtelevä, puolista epätasaiset tai erisävyiset. Mutta toisin kävi, lopputuloksesta tuli kauniin värinen, puhdas ja liukuva. Myös KCn koulutuksessa tehty vaalennus Julian tukkaan onnistui hyvin, siitä tuli todella luonnollisen näköinen ja väri muutenkin miellytti mun silmää. Ergonomia video oli hauska tehdä, ja siitä tuli myös ihan onnistunut.
MIKÄ MENI HUONOSTI?
Neealle tehty Colorance Express Toning ei tullut ihan suunnitelman mukaisesti. 
MITÄ OPIN?
 Värikoulutuksissa opin paljonkin uutta asiaa, etenkin sävyjen numeroinnista ja muutenkin paljon KCn väreistä. Tieten perjantaisin teoriatunneilta on tullut uusia asioita opittua, värin toimintamekanismista, eri värjäystavoista yms. Muutama uusi leikkaus opeteltiin, kuten myös vaalennuspesu ja laserin käyttö. Sekä vähän kampauksia.
MITÄ VIEN/OLEN JO VIENYT KÄYTÄNTÖÖN?
Luultavasti ainakin liukuvärjäyksen, eri leikkauksia ja Goldwellin Nectayan jota kokeiltiin ensimmäistä kertaa tällä viikolla.  
MILTÄ HARJOITUS ASIAKASPÄIVÄT OVAT TUNTUNEET?
Niistä on jäänyt hyvä fiilis. Kaikinpuolin onnistuneita päiviä, asiakkaiden hiusten parissa on ollut kiva työskennellä ja nähdä tyytyväisiä ilmeitä. Vähän ois saanut olla enemmän leikkauksia mutta eiköhän niitäkin tule. 

viikko 26

No comments:
Tiistaina leikattiin naisten pitkistä päistä vähän pituutta pois. Tehtiin kauttaaltaan yhtäpitkä tasainen leikkaus. Jaoteltiin hiuset keskeltä keskelle korvalta korvalle ja takaa aloittaen lähdettiin leikkaamaan n. 1.1,5cm osio kerrallaan. Lopuksi arvioitiin pareittain työt, koko luokalla meni aika hyvin tämä leikkaus. 

Torstaina mulla kävi asaikkaana jo kerran aiemmin tässä jaksossa käynyt asiakas. Tehtiin sama paketti kun viimeksi, eli intialainen päähieronta, tyviväri ja leikkaus sekä vielä lisänä kulmat. 


Tyvessä harmaiden osuus oli n. 50%, joten muotivivahteen joukkoon tulisi laittaa N-sävyä puolet. Tyvi värjättiin Goldwellin Topchic kestovärillä. Tein yhteensä 60ml väriä, josta 30ml 6% hapetetta ja 15ml 7N ja 15ml 7GB. Kulmat värjättiin pesupaikalla ja lopuksi vielä leikattiin hiuksista pituutta pois mutta pysyttiin samassa mallissa. 

Goldwell värikoulutus

No comments:
Goldwellin värit ovatkin meille jo aika tuttuja, kun koululla niitä käytetään. Värikoulutuksessa tuli kerrattua asioita ja opittua vähän uuttakin.

Loppupäivällä tein Neealle Colorance Express Toningin sävyllä 10 champange. Mun piti lähteä koulusta aikasemmin joten aikaa ei ollut paljoa, muuten oltas voitu vaikka värjätä tyvi samalla.



Haluttiin pysyä lämpimässä, joten valittiin champange, kun ei ollut tarvetta taittaa keltaisuutta tai kylmentää sävyä. Silti tulos yllätti, lopputuloksessa raidat näyttävät tummemmilta kun alussa. Onneksi kyseessä on vain sävy joka kuluu pois. Silver olisi luultavasti pitänyt raidat ainakin yhtä kirkkaina, sävystä en sitten tiedä olisko se ollut kylmempi vai millainen.

Kevään trendityö

No comments:
Aamu aloitettiin pesemällä mallin hiukset, sen jälkeen kiharrettiin suoristusraudalla. Meinattiin ensin käyttää lämpörullia, mutta muutaman rullan jälkeen luovutettiin ja vaihdettiin suoristusrautoihin. Malli kävi ehostautumassa päättävän luokan kosmetologeilla ja kuvattavana toisenvuoden valokuvaajaopiskelijoilla. Löydettiin kaapista kiva hiuskoriste, joten laitettiin se vähän elävöittämään kampausta.




KC värikoulutus

No comments:
KC:n värikoulutuspäivä. Alkupäivä mentiin teorian parissa, tutustumalla väritarjontaan ja numeroituihin sävyihin.


Värjäsin Miiran kanssa Julian tukan. Julian toiveita oli saada luonnollisen vaalea lopputulos mutta ei kuitenkaan kellertävä. Lähtötilanteessa Julian tukka oli tummuusasteeltaan paikoin 8-10, raidat 10 tummuusasteen luokkaa, latva 9 ja tyvi 8.




Värivalintana toimi KC VelvetyBlond 902 Kevyt Helmiäinen -sävy. Velvety 900 vaalennussarja lupaa vaalentaa ja värjätä normaalia väriä paremmin ja antaa luonnollisen sekä pehmeänvaalean lopputuloksen.


Koska takaosassa tyvi oli selkeästi tummempaa kuin etuosassa, jaoimme nämä kaksi aluetta erilleen. Takaosaan 9% hapete ja etuosaan 6% hapete. Sekoitussuhde 2:1, hapetetta 2 osaa ja väriä 1 osa. En muista tarkkaa värimäärää, mutta väriä meni melkein 2 tuubia. Vaikutusaika 45 minuuttia.


Saan loman jälkeen parempia kuvia lopputuloksesta, kun ne oli jäänyt lataamatta onedriveen mutta onneks puhelimeen tuli otettua muutama kuva. Lopputulos oli todella pehmeänvaalea, hius tuntui hyvältä ja näytti luonnolliselta. Asiakaskin oli tyytyväinen ensimmäiseen vaalennukseen vaikka vähän kutittikin.

viikko 24

No comments:
Maanantaina meillä oli ammattistarttilaisia tutustumassa meidän alalla. Tehtiin niin, että jokainen hiusalan opiskelija otti kaksi ammattistarttilaista, joita sitten ohjattiin pesemään hiukset. Parista toinen siis pesi ja toisen hiukset pestiin, jos kerkesi tai oli halua voitiin pestä molemmin puolin. Meillä tosin vain toinen parista pesi hiukset, mutta tehtiin molemmille kivat kiharat.



Tiistaina aloitettiin työstämään meidän projektia. Saatiin siis pareittain valita väri- ja leikkaustrendi mikä toteutettaisiin itse valitulle mallille. Julialla ja mulla (sekä monella muulla) oli tavoitteena liukuvärjäys, joka on jo pidemmän aikaa ollut suosiossa. Leikkauspuoli pysyi ihan vain latvojen siistimisessä, ei tehty mitään isompaa muutosta entiseen malliin. 

Lähtötilanne oli kotona tehty blondaus, joka oli jäänyt aika kellertäväksi. Tyvessä oli joissainkohti tummempaa juurikasvua, joissain kohdissa se oli nähtävästi blondattu vastikään piiloon mutta ei tasaisesti. Latvat oli melko kuivia ja vaurioituneita. Tummuusaste hiuksissa oli 8-10 vähän paikasta riippuen.   





Värjäykseen valittiin Goldwell Topchic kestovärisarjasta sävyt 7N+7B ja 8N+8B, joita laitettiin 1:1, hapetteena 3%. Väriä tehtiin 7 asteista 80ml ja 8 asteista 100ml. Kuvan 1 kohtaan levitettiin 7 asteinen väri, 2 kohtaan 8 asteinen väri ja latvaan tehtiin vaalennuspesu jonka jälkeen siihen lyötiin vielä päälle Colorance Express Toning 9 Silver, jottei vaalennus jäisi kellertäväksi.



Väristä tuli tavoitteen mukainen, latvasta kirkas ja keltasuus poissa. Oltiin todella tyytyväisiä työnjälkeen :)

Torstaina tein asiakaspäivän aikana jonkunlaisen kiharakampauksen, aikalailla päästä keksin.



viikko 23

No comments:
Tiistaina värjäsin Neean tyvikasvun ja käytettiin niihin laseria pidentämään värinkestoa. Kun vaikutusaika oli kulunut, väri pestiin Cicamedin shampoolla ja hoitoaineella. Hoitoaine jätettiin päähän laserkoneen käytön ajaksi (5-15min hiusten pituudesta ja paksuudesta riippuen) ja huuhdeltiin sitten lopuksi pois.



Torstain asiakaspäivässä leikkasin kaverin hiuksista huonoja latvoja pois ja laitettiin Elumenilla vaaleanpunaisia raitoja. Väri vaikutti aluksi todella räikeältä pinkiltä, joten otettiin varman päälle ja tehtiin siitä hailakkaa. Ei niistä ihan vaaleanpunaisiakaan tullut mutta edes jonkunlaisia raitoja. Saatiin niillä kirkastettua värin ilmettä.