viikko 12

Maanantaina Minja leikkas mun hiuksista huonoja latvoja pois. Tiistaina jatkettiin portfolioiden tekoa koulussa ja keskiviikkona olikin jo sitten vähän kiireisempi päivä, tehtiin Reetalle kerasilk hoito Saaran kanssa. Tai oikeastaan Saara teki, itse neuvoin vaiheet ja avustin aina välillä mm. föönaamisessa ja suoristamisessa. Torstaina suunniteltiin kosmetologien kanssa perjantain halloween projektin maskeerausta ja sen jälkeen jatkettiin hiushoitojen parissa. Mulle oli puhe tehä kerasilk hoito, mutta aineita ei riittänyt joten kokeiltiin uusia  L´Oréal Professionnellin hoitotuotteita. Koululla vaihtoehtoina oli kuutta eri tuoteryhmää:

  1. Mythic Oil:  Kokonaisuudessaan tuoteryhmään kuuluu 10 tuotetta, sisältäen erilaisia hiusöljyjä, shampoita, hoitoaineita, hiusnaamion, seerumin sekä lämpösuojavoiteen. Tuotekuvaus lupaa tehdä hiuksista kiiltävät, hyvin hoidetut ja helposti käsiteltävät. Tuotteet sisältävät pellavansiemenöljyä, jolla on ravitsevia ja pehmeyttä antavia ominaisuuksia ja arganöljy kosteuttaa ja siloittaa hiuksia. 
  2. série expert Absolut Repair: Tuoteryhmään kuuluu 7 tuotetta, shampoo, hoitoaine, hiusnaamio, föönausvoide, primer ja kaksi seerumia, jotka on kohdistettu vahingoittuneille hiuksille. Tuotteiden luvataan jälleenrakentavan hiuksia kuitukerroksesta hiuksen pintaan saakka.
  3. série expert Pro-keratin Refill: Jälleenrakentava ja vahvistava tuoteryhmä, johon kuuluu 4 tuotetta, shampoo, hoitoaine, hiusnaamio ja föönausvoide. Sopii joko jatkuvaan käyttöön tai käytettäväksi normaalin hiustenhoitorutiinin rinnalla.
  4. série expert Volumetry: Tuuheuttava ja ilmavuutta antava tuoteryhmä hennoille hiuksille. Sisältää 4 tuotetta, shampoo, hoitoaine ja kaksi erilaista volyymisuihketta. Tuotteet lupaavat tuuheuttaa, kosteuttaa ja hoitaa hentoja hiuksia latistamatta niitä.
  5. série expert Liss Unlimited: Sileyttä ja pehmeyttä vaikeasti hallittaville hiuksille. Kuusi osainen tuoteryhmä, sisältäen shampoon, hoitoaineen, hiusnaamion, föönausöljyn, seerumin ja hiuksia siloittavan lämmöstä aktivoituvan voiteen. Auttaa vahvistamaan hiusta, suojaa hiuksia pörrööntymiseltä ja kosteudelta sekä antaa hiuksille pehmeyttä.
  6. Serioxyl: Vahvuutta ja paksuutta ohuille hiuksille. Tuoteryhmään kuuluu seerumi hiuspohjalle, joka "herättelee" nukkuvia hiusnystyjä ja lupaa 3kk käytön jälkeen jopa +1700 uutte hiusta lähtötilanteesta. Seerumi hiuksille tekee hiuksista paksumman ja vahvemman. Lisäksi valittavana hoito-ohjelma luonnollisille tai värjätyille hiuksille. 

Ihan kaikkia tuotteita tuoteryhmistä koululla ei ollut, mutta pääasiassa shampoot, hoitoaineet ja naamiot. Mulle kokeiltiin noita Mythic Oil tuotteita, pestiin siis normaalisti shampoolla, sen jälkeen hoitoaineella ja annettiin vaikuttaa minuutti. Lopuksi laitettiin hiusnaamio joka vaikutti n. 3 minuutin ajan. Pesun ja kuivauksen jälkeen mun hiukset oli ihan älyttömän pehmeät! Todella hyvä tulos ja aikaa säästävä hoito! Tein tän vielä Reetalle sen jälkeen kun mun hiusket oli pesty. Torstaina asiakaspäivälle mulla onkin tulossa kaksi asiakasta kokeilemaan näitä uutuus hoitoja.

Perjantaina se sitten oli, nimittäin halloweeeen! Aamu starttasi kasin maissa, suunnitelmasta poiketen aloteltiinkin ekana laittamaan hiuksia kun oli käynyt joku väärinkäsitys ja kosmetologit oli vasta ysin aikaan tulossa tekemään meille maskeerausta. Alkuun vähän kauhistutti ajatuskin tosta päivästä, mutta näin jälkeenpäin oon ihan sairaan tyytyväinen siihen mitä tehtiin ja miten porukka lähti mukaan! 

© Satu
© Satu
© Emmi

No comments:

Post a Comment