Tänään kouluttauduttiin Elumenin parissa. Elumen onkin jo ennestään jokseenkin tuttu, sitä on tullut muutamat kerrat tehtyä mutta tänään kerättiin vielä nippelitietoa kyseisestä väristä.
MIKÄ
Goldwellin Elumen on poikkeuksellinen hiusväri, joka perustuu suoravärjäystekniikkaan täysin ilman hapetetta ja ammoniakkia. Tästä huolimatta Elumen on kestävä, hellävarainen ja jopa hoitava. Elumenin värivalikoimasta löytyy intensiivisten shokkivärien lisäksi kauniita ruskeita ja vaaleita. Tutkimus on myös osoittanut, parafenyleenidiamiinille ja sen johdannaisille allergiset henkilöt sietävät hyvin Elumenia.
Tämä oli viides kerta kun itse käytän Elumenia. Aikaisemmin kokemukset ovat olleet shokkiväreistä ja ne ovat olleet hyviä kokemuksia. Väreistä on tullut kirkkaita ja intensiivisiä, ainut vaan että se tahtoo tarrata päänahkaan niin jämäkästi.
Tänään yritettiin kolmatta kertaa värjätä Neealle pysyvää harmaata, aikaisemmin väri on kestänyt vain hetken. Olin aika toiveikkain mielin, että kerrankin saadaan kunnon ero lähtökohtaan, mutta jokin ei mennyt niin kuin piti. Värireseptinä käytettiin SV@10 50g ja NA@2 1g. Levitettiin väriä runsaasti ja huolellisesti kaikkialle, mutta lopputuloksesta tuli epätasainen. Itse jouduin lähtemään aikaisemmin, enkä nähnyt lopputulosta kuivana mutta sain jälkeen kuvan. Väri oli epätasainen, tyvi jäi selkeästi lämpimämmäksi eikä kunnossakaan huomannut eroa. Ilmeisesti Elumen ei tehoa kaikkiin hiuksiin yhtä hyvin, tai aikaisemmilla käsittelyillä (vaalennus, kevyt- ja kestovärjäykset, colormask) oli osuutta asiaan.