Olen työssäoppimassa Leeuwardenissa (Friesland, the Netherlands) ja työpaikkani on lähellä keskustaa sijaitseva Studio New Image. Liikkeessä on kaksi työntekijää ja neljä kampaamopaikkaa. Kiireisinä päivinä kaikki paikat ovat täynnä ja joku saattaa istua jopa pesupaikalla. Työkavereinani on kaksi miestä, Robert ja Sebastiaan. Robert on paikan omistaja ja työskentelee myös alan opettajana lähellä Amsterdamia. Alkuviikon hän on opettajan hommissa ja tulee loppuviikoksi tänne liikkeeseen palvelemaan asiakkaita. Sebastiaan on nuorempi parturi-kampaaja, joka on saanut työpaikkansa opiskeluaikojen harjoittelujakson myötä. Molemmat työntekijöistä tekevät työnsä ammattitaidolla ja pitävät työstään kovasti.
Alankomaissa hiusalan opiskelijat ovat kaksi päivää viikosta töissä liikkeissä, mikä mahdollistaa Robertin työnteon torstaista lauantaihin. Varsinaista työssäoppimisjaksoa ei siis ole, vaan töissä käydään tasaisesti ympäri lukuvuoden. Ihan loistava systeemi, tällaista kaipaisin Suomeenkin!
Alankomaissa hiusalan opiskelijat ovat kaksi päivää viikosta töissä liikkeissä, mikä mahdollistaa Robertin työnteon torstaista lauantaihin. Varsinaista työssäoppimisjaksoa ei siis ole, vaan töissä käydään tasaisesti ympäri lukuvuoden. Ihan loistava systeemi, tällaista kaipaisin Suomeenkin!
Koko työssäoppimisjakson aikana olen liikkeessä töissä vain 9 päivää (2pv per viikko), joten omien asiakkaiden sijaan lähinnä autan työntekijöitä missä suinkin kykenen. Tuntuu ihan oudolta jättää puhelimeen vastaus työntekijöille, kun Suomessa siihen on tottunut automaattisesti vastaamaan. Ehkä asiakkaiden kannalta parempi saada palvelut omalla kielellään. Liikkeessä siivoan, tarjoilen asiakkaille kahvia/teetä, pesen värejä tai kuivaan asiakkaiden hiuksia. Tähän mennessä olen myös päässyt tekemään asiakkaille pari tyviväriä ja lapselle lettikampauksen. Pestessäni asiakkaiden hiuksia olen saanut paljon kehuja hieronnasta hoitoaineen aikana, jonka luulisi olevan ihan normaali käytäntö alalla. Voihan siihen vaikuttaa myös työntekijöiden kiire tai ylipäätään sukupuoli, ehkä miehillä ei ole tapana tehdä pesusta samanlaista "hemmotteluhetkeä"'.
Suurin ero suomalaiseen parturi-kampaamoon on varmasti asiakkaiden määrä. Asiakkaita on yli kaksinkertainen määrä verrattuna Suomeen, sillä asiakkaita saatetaan ottaa useampi yhtä aikaa. Samalla kun ensimmäisen asiakkaan väri vaikuttaa, on hyvin aikaa leikata toisen asiakkaan hiukset. Haluaisin nähdä, miten liikkeen arki sujuu ilman työssäoppijaa, nimittäin oli kyllä kädet täynnä töitä itselläkin. Päivän lopuksi kysyin Robertilta asiakkaiden lukumäärää, sain vastaukseksi 17. Hän suorastaan hämmästyi, kun kerroin Suomessa asiakkaita olevan 8 tunnin työpäivän aikana ehkä 5-8 riippuen tekeekö värjäyksiä vai leikkauksia. Tämä selittää Suomen parturi-kampaamoiden korkeat hinnat, täällä hintoja voidaan pitää alhaisempina kun asiakkaiden määrä on suurempi.
Liikkeen facebook-sivut
No comments:
Post a Comment